Ruska 2020 - Matkakertomus

11. – 12.9. Helsinki – Orivesi – Ähtäri – Multia

Perjantain olin ottanut vapaaksi töistä, joten sain päivällä rauhassa laittaa pyörän kuntoon ja psyykata itseni oikeaan mielentilaan tulevaa koitosta varten. Odotin, että vaimo ja lapset olivat tulleet kaikki kotiin ja vietin vielä hetken heidän kanssa ennen kuin painuin ovesta ulos ja kymmeneksi yöksi pois kotoa. Reissukuume oli päivän mittaan kasvanut jo aika kovaksi. Olin piirtänyt reitin jo hyvissä ajoin valmiiksi ja viimeisenä iltana tuli vielä tieto rajamuodollisuuksien poistumisesta joka tarkoitti minun ja ajoparini kohdalla sitä, että meillä olisi sittenkin mahdollisuus ajaa maaliin. Kummallekin olisi ollut miltei mahdotonta jäädä ajon jälkeen 14 vuorokauden karanteeniin Norjasta paluun jälkeen.

Saavuin Cafe Caruselille puoli kuuden maissa jossa olikin jo toistakymmentä Ruska-kuskia innokkaana odottamassa auringonlaskua ja lähtölaukausta kohti Norjaa ja lopullista määränpäätä Vardøn kaupunkia Barentsinmeren rannikolla. Kävin rekisteröitymässä ajoon ja sain kortin sekä tarrat jokaiselle kontrollille Lokkaa lukuun ottamatta, jossa tarrat sijaitsi itse kontrollilla jonka tarkka sijainti tulisi sähköpostilla myöhemmin ajon aikana. Eka leima korttiin ja tiskille tilaamaan pizzaa ja alkoholiton olut. Pitihän sitä iltapala syödä ennen tien päälle suuntaamista. Lisää kuskeja saapui paikalle tasaisin väliajoin, mukana myös oma ajoparini.

Auringonlaskua ja Senaatintorille siirtymistä odotellessa vaihdoin kuulumisia entuudestaan tuttujen kuskien kanssa ja kuuntelin kuinka muutama Ruska-veteraani muisteli aikaisempien vuosien ajoja. Tunnelma oli rento ja pahin jännitys alkoi olla jo tiessään, kohta pääsee ajamaan.

Lähdimme hyvissä ajoin siirtymään lähtöruutuun ja senaatintorille saapuessa oli ilo huomata kuinka paljon tuttuja ja tuntemattomia meitä oli tullut lähettämään matkaan. Muutaman tutun kanssa kerkesin sanan vaihtamaan ja muutamassa lähtökuvassa poseeraamaan ennen kuin meidät komennettiin seisomaan muodostelmaan virallista lähtökuvaa ja tapahtuman järjestäjän Mäkipään Mikon puhetta varten.

Kello löi 19.59, puheet pidetty, kuvat otettu, saa ajaa! Porukka lähti heti Senaatintorilta eri reiteille suunnistamaan ulos Helsingin keskustasta. Miltei joka risteyksessä joku kuskeista lähti eri reitille kuin me. Lopulta painelimme kahdestaan kohti Vantaankoskea ja Vanhaa Hämeenlinnantietä. Koko matkan Senaatintorilta Klaukkalaan asti oli todella mukava ajaa, tien varressa oli tapahtumasta kiinnostuneita tsemppaamassa matkaan lähteneitä. Ilta oli lämmin ja myötätuulessa oli mukava polkea kohti Hämeenlinnaa, pimeällä tiellä oli tosi hieno ajaa kun edessä näkyi tasainen punaisten valojen virta etenemässä kohti pohjoista. 

Saavuimme Tiiriön ABC:lle suunnitellussa aikataulussa ja suuntasimme Hesburgeriin vetämään navat täyteen sapuskaa. Kaksi hampurilaisateriaa naamaan, hieman huulenheittoa muiden kuskien kanssa ja yleistä vaiheilua, tunti myöhemmin oltiin taas tien päällä. Tiiriöstä kohti Pälkänettä ja muita kuskeja ei näkynyt yön pikkutunneilla, lukuun ottamatta Luparin Mattia joka pyyhälsi meidän ohi vähän ennen Pälkäneen keskustaa. Olin luvannut parille reittiä suunnitellessa laittaa sinne pikku koukkuja ja kuriositeetteja matkan varrelle. Pälkäneellä tällaisen virkaa toimitti Vehoniemenharju. 

Pieni pätkä Lahdentietä ja nokka kohti Orivettä. Puoli kuuden maissa alkoi sataa vettä, eihän sen pitänyt vielä alkaa… ei muuta kuin sadetakkia niskaan ja kengänsuojia jalkaan. Orivedellä olimme kuuden maissa eikä siellä ollut vielä mitään siihen aikaan auki. Rasinperän Jyrkin näimme Orivedellä huoltoaseman pihassa, kolottavalle kahvihampaalle ei tosin tuolta huoltoasemalta olisi vielä tuntiin helpotusta saanut. 

Orivedeltä jatkoimme kohti Ruovettä ja aamupalaa, joka nautittiin S-marketin tuulikaapissa. Siitä matka jatkui Virroille, kuppi kahvia ja Ähtäriin syömään lounasta. Lounastauolla tuli taas törmättyä useampaan kuskiin, eritoten silmään pisti Ruska-veteraani Mikael Mätäsahon levollisen näköiset ruokatorkut ABC:n penkillä. Ei olisi välttämättä tehnyt pahaa ottaa itsekin pienet torkut lounaan päälle. ABC:lta lähtiessä pihaan kurvasi itse Mäkipää ja nappasi meistä kuvan juuri kun olimme lähdössä jatkamaan matkaa Pandatalolle hakemaan leimaa korttiin.

Päivämäärä ja kellonaika korttiin, seuraava pysäkki: Multia. Aamulla alkanut sade ei juuri haitannut menoa, myötätuuli oli ollut kaverina Ähtäriin asti. Tästä alkoikin sitten sivutuulen ja vastatuulen kanssa painiminen. Jaloissa oli jo miltei 330 kilometriä ja yksi valvottu yö, olo oli silti ihan hyvä. Ähtäristä 50 kilometriä ison tien vartta pääasiassa vastatuuleen Multialle, alkumatkan 27-28 välissä pyörinyt keskinopeus vaihtui 19 kilometriin tunnissa, kroppa huusi sapuskaa reilun kahden ja puolen tunnin raskaan taivaltamisen jälkeen. 

Pizzat paikallisessa pizzeriassa ja silmäluomet alkoi painaa molemmilla niin pahasti, että päätimme mennä etsimään ensimmäisen hieman suojaisan paikan johon saisi bivyn viskattua. Läheisen leirintäalueen grillikota toi helpotuksen, hammaspesut ja ukot makuupussiin.

13.9. Multia – Jyväskylä – Varkaus – Joensuu – Eno

Päätimme nukkumaan mennessä antaa sateiden mennä ohi ja lähteä liikkeelle vasta kun sää hieman selkenisi, kymmenen tunnin unien jälkeen olo oli kuin uudestisyntyneellä. Ennen seiskaa etenimme jo hyvää vauhtia kohti Petäjävettä, joka osoittautui tyhjäksi arvaksi kahvikupin ja aamupalan suhteen. 

Snickers-patukoiden ja banaanin voimin painoimme Jyväskylään jossa heitimme pienen maisemakierroksen asiaankuuluvien selostusten kera. Kerran kun mentiin läpi oman synnyinkaupungin ja kaupungin jossa yli 20 vuotta elämästäni vietin, piti vähän ajoparille esitellä paikkoja. Aamupala mielessä painoimme Kanavuoren ABC:lle, tosin siellä oli jo lounas katettu joten söimme tukevan lounaan korvaamaan väliin jätettyä aamupalaa. 

Tästä hyvän myötätuulen siivittämänä Pieksämäelle jossa tuntui kaikki paikat olevan sunnuntaina kiinni, kahvikuppi jäi taas haaveeksi, fiilis siitä huolimatta mitä mainioin. Seuraavaksi Varkauteen jossa painelimme Rossoon vetämään pasta-annokset naamaan. Tauko taas venähti mukavuudenhalun viedessä voiton itsekurista. 

Lopulta huomasin, että meille tulee kiire jos meinataan olla Karvion nesteellä ennen sulkemisaikaa. Matkaa 52 kilometriä ja aikaa alle kaksi tuntia, luvassa tempoajoa nopeilla vuorovedoilla. Myötätuuli oli onneksi matkassa ja oltiin reilusti ennen sulkemisaikaa parista bioteknisestä pysähdyksestä huolimatta. Kupit kahvia ja croissantit naamaan ja samalla tempomeiningillä Joensuuhun, emme olleet varmoja löytyykö sieltä 24h auki olevia paikkoja ja jostain oli vielä saatava jotain evästä ennen yötä, emmekä sillä hetkellä jaksaneet sitä alkaa tarkistamaan.

Joensuussa Shellillä sapuskat naamaan ja Kontiolahden kautta Enoon. Tarkoitus oli ajaa vain vähän matkaa ja katsoa paikka johon bivyn saa mukavasti. Ajoimme lopulta Enoon saakka ja jäimme aamuyöstä Louhiojan uimarannalle nukkumaan. Ajopari kesäkioskin lipan alle ja itse grillikatoksen tapaiseen pöydälle nukkumaan. Tarjolla lyhyet unet viiden tähden brevet-hotellissa.

14.9. Eno – Asekätkö – Koli – Nurmes

Kolmen tunnin unien jälkeen ulos makuupussista, kamat kasaan ja Enoon Nesteelle juomaan kuppi aamukahvia. Nesteellä jäimme suustamme kiinni paikallisten kanssa kun hyvän tahdon pyöräilylähettiläinä kerroimme jokaiselle kiinnostuneelle sielulle mitä olemme tekemässä ja mistä Ruska-pyöräilyssä on kyse. Lopulta pääsimme jatkamaan matkaa ja saavutimme toisen kontrollin. Kellonaika ja tarra korttiin, muutamat valokuvat ja turinat samaan aikaan kontrollille saapuneen Mikko Karppisen ja hieman hänen jälkeen saapuneen toisen parin Tuukka Kirsin ja Miikka Kippolan kanssa. 

Asekätköltä matka jatkui pakollista reittiosuutta myöten kohti Kolin huippua, hieman ennen soratieosuutta Luparin Matti pyyhälsi pirteän näköisenä vastaan ajaen parkouria pohjoisesta etelään. Soratielle päästyämme meitä odotti pieni ylläri, juuri levitetty ja lanattu sorapatja. Tätä iloa onneksi riitti vain vajaan kymmenen kilometrin matkalle ja loppumatka oli tuttua mäkijumppaa edellisenä kesänä ajetulta 1000 kilometrin brevetiltä joka kulki samaista hiekkatietä pitkin Kolille. Kolin päälle, vähän valokuvia ja kohti Kolinportin Nestettä. 

Tässä vaiheessa alkoi jaloissa tuntua edellisen päivän tempoajot, kolmen tunnin unet ja päivän mäkijumppa, kaiken lisäksi nälkä oli järkyttävän kova, tilasin perhepizzan josta söin suurimman osan ja jämät käärin folioon. Tauko venyi kaiken säätämisen ja muun rentoilun seurauksena 1h 45 min mittaiseksi ja Joensuuntietä vastatuuleen puskiessa huomasin harmikseni, että jaloista on tehot täysin kateissa ja sykkeet ei nouse vaikka kuinka yrittää jalkoja käskyttää. 

Nurmeksen ABC:lla ruokaa ja tilannearvio, Kuhmoon rämpimisen sijaan päätimme jättää päivän lyhyeksi, antaa allekirjoittaneen jaloille lepoa ja painua Sokos Hotel Bombaan yöksi. Huone respasta, pyykkäys, pyörähuolto, henkilökohtainen huolto ja ajoissa nukkumaan.

15.9. Nurmes – Kuhmo – Suomussalmi – Näljänkä

Kello soi hyvissä ajoin, unta reilu kahdeksan tuntia, kamat kasaan ja pyörät valmiiksi. Hotelliaamiaisella tasan 6:30 kun ovet aukesi, tukeva aamupala ja seiskalta pyörän selässä. Matka taittui todella kevyesti, edellisen päivän väsymys oli tiessään. Reissun eka pannutus oli lähellä kun allekirjoittanut innostui Jyrkänkoskella osoittelemaan tien poskessa ollutta Talvisodan aikaista panssarivaunua, pientareelta ulos ja hieman cyclocrossia ojan puolella. En kaatunut, onneksi. 

Kuhmossa S-Marketista evästä ja pihalla patonkia, juustoa ja Play-maitokaakaojuomaa naamaan. S-Marketin kassa kysyi meiltä oltiinko me niitä Ruska-pyöräilijöitä, oli kuulemma seurannut pisteitä kartalla lähdöstä alkaen, päivän piristys. Kuhmosta seututielle 904 ja kohti Hyrynsalmea. Upea hiljainen tie ajaa, samalla saavutin yhden henkilökohtaisen etapin matkalla, poronhoitoalue saavutettu.

Hyrynsalmella kaupasta evästä, litra Play-maitokaakaota pieni pussi sipsejä naamaan. Samalla sanottiin moikat samaan aikaan kaupalle saapuneelle Timo Salille. Nokka kohti Suomussalmea. 

Suomussalmelle alkuillasta saavuttua aloimme etsiä ruokapaikkaa josta saisi päivän ensimmäisen lämpimän aterian. Rosvosektori toisensa perään, lopulta menimme Kiannon Kuohut nimisen Kylpylähotellin pihaan ja huomasimme, että siellä aukeaa ravintola klo 18:00. Kello oli 18:01, täsmällinen ajoitus totesimme ja painuimme ravintolaan evästämään.

Suhteellisen nopean ravintolatauon jälkeen takaisin pyörän selkään ja kohti Näljänkää jonne olimme päättäneet ehtiä ennen nukkumattia. Tien varressa ei tuntunut oikein löytyvän sopivaa yöpaikkaa, lopulta mäen päällä ollut radiomasto tarjosi tarpeeksi tieltä sivussa olevan yöpaikan. Kello soimaan vähän jälkeen kuuden ja unta palloon.

16.9. Näljänkä – Taivalkoski – Posio – Autti – Kemijärvi 

Noin kahdeksan tuntia unta takana, loput Kuhmosta ostetusta patongista ja juustosta naamaan ja pieni Play-maitokaakao kyytipojaksi. Sateisessa aamussa Taivalkosken ABC:lle aamukahville ja toinen aamupala. Päivän teema tulisi olemaan Aila-myrskyä karkuun. Vesisateessa Posiolle, Peikonpesästä todella maukasta pizzaa naamaan ja S-marketista ostamaan lisää Snickers-patukoita, uusi pussillinen Ässä Mixejä ja kumihanskat eristekerrokseksi merinosormikkaiden ja ajohanskojen väliin.

Tie Posiolta Auttiin oli mukava ajaa eikä sadekaan kiusannut enää niin pahasti kun sormet alkoi taas lämmetä kumihanskakikan seurauksena. Stoppi Auttin Kyläkartanolla ja todella hyvää marjapiirasta naamaan. Kyläkartanon pitäjä muisteli, että pari vuotta aiemmin oli kanssa pysähtynyt Ruska-kuski pitämään taukoa, pienen arvuuttelun jälkeen totesimme sen olleen Maria Luosto, paikan omistaja lähetti terveisiä vielä Marialle.

Soitin vielä videopuhelun kotiin ennen tien päälle suuntaamista toivottaakseni hyvät yöt lapsille. Tässä vaiheessa iski ensimmäisen kerran päin kasvoja kuinka hemmetin kova ikävä kotiväkeä oikeasti olikaan. Ikävä alkoi kalvaa, vaikkakin lasten touhuja seuratessa sai myös sopivasti energiaa jatkaa taivalta.

Koko päivän kestänyt vesisade sai luopumaan ajatuksesta puskamajoituksessa, joten soitin Kemijärvelle hotelliin ja varasin meille huoneet. Taas mentiin tukka putkella. Kovassa tuulessa ja sateessa puskettiin Kemijärvelle hotelliin vartti ennen respan sulkemisaikaa. Hotellin omistaja kertoi, että sauna on lämmin, ostin oluen ja painuin saunan kautta nukkumaan.

17.9.  Kemijärvi – Pelkosenniemi – Sodankylä – Lokka – Tankavaara

Yön aikana kuivuneet kamat niskaan, hotelliaamiainen ja pikainen ketjujen huolto ja rasvaus. Seuraava pysäkki, Pelkosenniemi, Andy McCoyn patsas. Kuva patsaasta, K-Marketista ruokaa ja jo ties kuinka mones litra Play-maitokaakaota. Vitostietä Sodankylään, pizzat Pizza-Paikka a`la Riestossa, ajopari oli saanut tästä paikasta suosituksen, pitihän se käydä tsekkaamassa.

Sodankylästä Tanhuan kautta Lokkaan jossa olikin tuttu naama kontrollilla kynsitulia pitämässä. Aiemmin olin ennen Pelkosenniemeä nähnyt majoituspaikan nimeltä Korpitäti, lainasin tätä nimeä ja annoin Lokan kontrollin emännälle lisänimen Korpitäti. Hieman meidän jälkeen kontrollille saapui myös Pasi Ryhänen jonka olimme aikaisemmin ohittaneet Lokantiellä.

Leima korttiin, Korpitädin ja muiden kontrollia emännöinneiden sekä Pasin kanssa jutustelua ja ”vieraskirjaan” omat terveiset. Hetken nuotion ääressä istuessa jo oli semmoinen olo, että tekisi mieli vaan mennä makuupussiin ja ottaa kunnon unet.

Päivän kilometrit oli tosin vasta 200 tuntumassa joten ei ihan vielä kehdannut nukkumatille erävoittoa antaa. Sitä paitsi 48 kilometrin mittainen soratiepätkä Lokasta Porttipahtaan pimeällä kuulosti niin eksoottiselta kokemukselta, ettei sitä voinut jättää väliin. Time to greivel!

Tie osottautui alun hieman huonokuntoisen pätkän jälkeen todella hyväkuntoiseksi ja mukavaksi ajaa. Loppupään tien poikki kulkeva poroaitakaan ei tullut yllätyksenä kun siitä oli jo moneen otteeseen saanut varoituksen sekä Team Locatorin kautta, että kontrollilla. 

Hiekkatien jälkeen nelostielle ja 30 kilometriä Tankavaaraan yöpuulle. Matkalla lämpötila laski nopeasti ja kymmenen minuutin ajan tuli jopa lumihiutaleita harvakseltaan. Tankavaarassa tuli pyörittyä pimeässä joku tovi kotaa etsien mutta sekin lopulta löytyi. Wahoon mittari näytti -4 °C lämpötilaksi, nyt pääsee testaamaan makuupussin -4 asteen mukavuuslämpörajan.

18.9. Tankavaara – Saariselkä – Inari – Utsjoki 

Aamulla oli jo paljon lämpimämpi kuin yöllä ja pussissa oli jopa hieman kuuma, tuo ongelma tosin ratkesi pomppaamalla pussista ulos vähissä vaateissa. Snickers-patukka naamaan, reilu 30 kilometrin aamureippailu Saariselälle ja suoraa päätä hotelliaamiaiselle. Nappasin vielä turistikaupasta tytöille kotiin valkoiset poropehmolelut tuliaisiksi ja pienen pakkailun jälkeen matka jatkui Nelostietä Urupäälle, josta vitsailin loppumatkan olevan alamäkeä. 

Ivalossa kauppapaussi, kahvia, croissantia ja Play-maitokaakaota. Ivalosta Inariin ja ravintolaan vetämään lohikeitot naamaan. Ravintolan pihassa tuli mies juttelemaan kun arvasi mitä ollaan tekemässä. Oli nähny aikasemmin jo jotain Ruska-kuskeja taivaltamassa kohti pohjoista ja toivotti meille myös hyvää matkaa kohti pohjoista. Inarissa alkoi myös jo ruska näkymään puissa kohtalaisen hyvin.

Maukas lohikeitto vatsassa oli hyvä lähteä vääntämään kunnon vasta- ja sivutuulijumppaa Utsjoelle. Inarista olikin miltei yhtäjaksoista nousua Petsikkoon asti, tie taitaa mennä ainakin osittain Petsikkotunturin yli, sen verran korkea nyppy korkeuskäyrästä erottui. Välillä vauhti tippui tasaisella 13 kilometriin tunnissa, maaston muodot eivät tarjonneet minkäänlaista suojaa kovalta tuulelta. Petsikosta Utsjokea kohti matka taittuikin jo rivakammin koska matka Utsjoelle oli pääasiassa alamäkeä. Utsjoella hotelliin, iltapalaksi Play-maitokaakao, Ässä Mixejä ja Ivalosta ostamani juuressipsit, päälle kunnon levot ennen viimeisen päivän etappia.

19.9. Utsjoki – Nuorgam – Vadsø (Vesisaari) – Vardø (Vuoreija)

Nukuimme pitkään, koska hotellissa aamupala alkoi vasta kello kahdeksan. Myöhemmin kuulimme toisilta kuskeilta, että sieltä olisi ollut mahdollista tilata paketoitu aamupala ennen aamupalakattausta. Tosin onnistumisprosentti tämän kanssa oli ilmeisesti ollut kolikon heiton tasoa. Eipä se juuri haitannut, matkaa oli jäljellä reilu 200 kilometriä ja aikaa ruhtinaallisesti. Aamupalat naamaan rauhassa, kamat kasaan ja alkulämmöiksi pyörien kantaminen ylös kellarista. Nopea kauppareissu Uulan Säästössä ja eväät viimeiselle etapille pyörän kyytiin.

Lähdimme pikkusateessa ja mukavassa myötätuulessa polkemaan kohti Nuorgamia, lähestyessä Norjan rajaa sade alkoi väistymään ja aurinko alkoi lämmittämään mukavasti. Mietin jo mielessäni tuleeko loppumatka olemaan kevyttä rullailua hyvässä myötätuulessa ja miltei kesäisessä auringonpaisteessa. Rajan kohdalla nopea vilkaisu Suomen ja EU:n pohjoisimman kohdan muistokivelle, mihin Samuli Mäkinen päätti ennätysajonsa Hangosta Nuorgamiin.

Norjan puolelle tultaessa ensimmäisenä pisti silmään kuinka tien kunto muuttui paremmaksi kuin Suomen puolella. Hetken aikaa poljettuamme ohitimme Pasi Ryhäsen joka oli yöllä saapunut Utsjoelle ja noussut ennen meitä jatkamaan urakkaansa. Nopeat moikat ja sovittiin, että Vuoreijassa nähdään. Matka taittui myötuulessa hyvin ja lasku Varangerbotniin Varanginvuonon perukassa oli suorastaan eeppinen. Myötätuulessa alamäkeen pyörä kulki polkematta miltei seitsemääkymppiä ja horisontissa avautuva Barentsinmeri kohotti tunnelman aivan uusiin ulottuvuuksiin.

Myötätuuli työnsi pyörää ja matka taittui joutuisasti, pari kilometriä ennen Vadsøtä sain kunnon energiapiikin ja otin tasaisella myötätuulessa kunnon tempovedon. Huoltoasemalle saapuessa parini nauroi, että tiukka veto kun ohittamaan lähtenyt auto palasi takaisin meidän perään nopeusrajoituksen muuttuessa viideksikympiksi. Nyt oltiin jo niin lähellä, että oli varaa muutama tulitikkukin polttaa. Vadsøssä nopea paussi, pussillinen suklaapullia (aivan järkyttävän hyviä), kahvi ja kokis, näillä mennään vaikka vuoren yli tuumin itsekseni.

Vadsøstä matka jatkui kuin siivillä Ekkerøyhin asti, jonka jälkeen kova tuuli kääntyi selän puolelta jo useaan kertaan tutuksi tulleeksi sivuvastaiseksi. Matka jatkui koilliseen ja maaliin oli niin lyhyt matka, ettei kova tuuli juuri haitannut. Endorfiinit jylläsi ja hitaasta etenemisnopeudesta huolimatta auringonpaiste ja hyvä fiilis teki hommasta todella miellyttävää. 

Tien poskessa majailevat lampaat oli huvittava näky ja pysähdyinkin monesti ottamaan niistä kuvia lapsille, poroilla kun oli rykimäaika ja ne juoksi minua aina karkuun kun yritin ottaa niistä kuvan.

Näimme kuinka horisontissa saderintamat lipuivat tien poikki ja kastumisen sijaan saimme nauttia auringonpaisteesa ja todella upeasta sateenkaaresta.

Matka jatkui tasavarmalla tahdilla kohti maalia ja mitä lähemmäksi sitä päästiin sitä euforisemmaksi oma oloni alkoi käydä. Ei hitto, mä tuun pääseen maaliin! Pysähtelin matkalla ottamaan monessa paikkaa kuvia, olihan tämä ensimmäinen kerta kun käyn Jäämerellä ja ylipäätään Norjassa. Täysi turistimoodi päällä.

Pakollinen pyöräkuva, Varanginvuono ja karu, mutta erittäin kaunis maisema tarjosi hyvät puitteet kuvaushetkelle.

Kaksitoista kilometriä ennen maalia oli luvassa vielä yksi pitkä ja loiva nousu Domen-vuoren yli, tarun mukaan jossain Domenin ja Vardøn välissä sijaitsi portti helvettiin ja noidat lensivät Domen-vuorelle viettämään noitasapattia.

Noitia tai porttia helvettiin ei matkalla näkynyt, mutta vuoren päälle päästyämme alkoi vielä viimeisen kerran sataa. Piiskaavassa sateessa poljimme vuorelta alas ja samoilla vauhdeilla painoimme Vardøhön vievään tunneliin joka sukelsi 88 metriä meren pinnan alle. 

Vauhti tunnellissa oli kova ja meteli korvia huumaava. Kokemus oli samaan aikaan pelottava ja aivan huikea. Vielä viimeinen nousu tunnelista ylös Vardøn saarelle ja tunnelin päässä näkyikin vastaanottokomitea meitä tervehtimässä ja kuvaamassa. 

Aiemmin maaliin tulleiden Arto Sundströmin, Jyrki Rasinperän ja Mikko Mäkipään näkeminen tunnelista ulos tullessa oli hienoa. Vielä viimeiset kurvailut noitavainojen muistomerkille ja viimeinen tarra korttiin. Ensimmäinen Ruska ajettu, maalissa hyvissä voimissa ja juuri siinä aikataulussa jonka olin suunnitellut.

Kävimme vielä palavan tuolin lisäksi tutustumassa muistomerkillä sijaitsevaan käytävään jossa oli 91 noitavainoissa murhatun tarina, pieni ikkuna ja lamppu ikkunassa symboloimassa jokaista uhria. Tarinoiden lukeminen oli muistutus siitä kuinka julmia ihmiset halutessaan osaavat olla. Noituudesta syytettyjen tunnustukset saatiin pääasiassa kiduttamalla ja syytetyt tunnustivat kiduttajien haluamia asioita ja näitä pidettiin totuutena.

Arto ja Jyrki kutsuivat meidät majapaikkaansa, meillä kun ei ollut vielä huonetta varattuna ja heidän majapaikassa oli vielä tilaa. Kaupasta evästä ja hygieniatarvikkeita, majapaikkaan siistiytymään ja valmistautumaan illan päätösjuhlaan. Kaupan kassalla sattui olemaan suomalainen nainen joka oli Lokasta kotoisin ja hän huusikin suomalaiset Ruska-kuskit omalle kassalleen, ihmetteli miten pieni maailma on kun hänen kotikylänsä kautta ajaneet pyöräilijät saapuvat nykyiseen asuinkaupunkiin.

Rasinperän Jyrki teki lähtemättömän vaikutuksen lyömällä jääkylmän hedelmäisen IPA:n kouraan heti kun pääsin sisälle majapaikkaan, tästä ei enää palkinto paremmaksi voisi käydä. Kiitos vielä kerran Jyrki!

Päätösjuhlassa meni muutama olut ja iso pizza, puheensorina ympärillä oli taukoamatonta kun maaliin tulleet kuskit jakoivat kokemuksiaan tien päältä ja keskustelivat milloin mistäkin. Siirryimme hyvissä ajoin yöpuulle ja kovasta yrityksestä huolimatta unet jäi vartin pätkissä nukutuksi kahden tunnin pyörimiseksi sängyssä, kroppa taisi käydä vähän kierroksilla 8 päivän pyöräilyn päätteeksi. 

20. – 21.9. Epilogi

Aikainen herätys, kahvia ja aamupala naamaan ja samassa majapaikassa yöpyneen bussikuskin kanssa pakkaamaan pyörät bussin kyytiin. Tästä matka jatkui alemmaksi Vardøn keskustaan jossa jo muut kuskit odottivat tilausbussin saapumista ja kotimatkan alkua.

Varanginvuono tarjosi vielä parastaan aamulla kun kaunis auringonnousu valaisi maisemaa ja väsymys väistyi viimeistä pisaraa myöten. Paluumatkalla Suomen puolella tuli vettä ja räntää, hiljaa mielessäni kiitin sään jumalia ja Pekka Poutaa, ettei meidän ollut tarvinnut polkea räntäsateessa. Sitäkin on ilmeisesti joskus ollut tarjolla tämän tyylisissä kekkereissä.

Pysähdyimme vielä Inariin Saamelaismuseo ja luontokeskus Siidaan syömään lounasta ja samalla vielä omaa taivaltaan taittanut Konstantin Zudov tuli ohi ajaessaan meitä moikkaamaan. Konstan suunnitelmissa oli ajaa maaliin, toki myöhässä, mutta omaan rauhalliseen tahtiinsa ja palata takaisin Nuorgamiin ja jatkaa sieltä vielä pyörällä Hankoon. Tätä kirjoittaessa (28.9.2020) Konstan taival taittui jossain Rovaniemen korkeudella.

Sodankylästä napattiin bussin kyytiin vielä Lokan kontrollia ylläpitänyt oma Korpitätimme ja siitä matka jatkui Rovaniemen juna-asemalle. Suurin osa kuskeista lähti junalla sunnuntai-iltana kotiin, meillä oli parini kanssa liput vasta maanantain yöjunaan. Siispä vielä yksi yö hotellissa. Hotellissa Rovaniemellä oli aikaa levätä, käydä läpi ajoa ja luonnostella asioita joista halusin ajon jälkeen kirjoittaa.

Päivän hotellikuoleman ja kaupungilla pyörimisen jälkeen suuntasimme juna-asemalle kohti viimeistä kotimatkan etappia. Pyörät junan kyytiin ja hyttiin nukkumaan. Aamulla vielä virkistävä vajaa parinkympin lenkki Helsingin rautatieasemalta kotiin ja odottamaan muun perheen työ-, koulu- ja päiväkotipäivien päättymistä.

Ruska-data:

• Kokonaiskilometrit: 2131 kilometriä 
• Ajoaika: 86 tuntia ja 16 minuuttia
• Keskinopeus: 24,7 (tavoite ~25) 
• Nousumetrit: 11239 metriä
• Kokonaisaika: 190 tuntia ja 52 minuuttia
• Pyörän paino lastattuna: 18,7 kg
• Play-maitokaakaota juotu: reilu 11 litraa
• Ässä Mixejä syöty: 1,44kg (8 x 180g pussi)

Loppuun vielä kiitos muille tapahtumaan osallistuneille kuskeille, omalle ajoparille, kaikille tapahtumaa seuranneille ja kuskeja somessa tsempanneille sekä vaimolle ja lapsille kun sietävät tätä joidenkin mielestä pähkähullua harrastusta.

Mikko Mäkipäälle haluan vielä erikseen osoittaa kiitokset siitä, että järjestää tämän kaltaisia upeita tapahtumia ja pyyteettömästi edistää randonneur-pyöräilyä Suomessa!